🪲Cimex lectularius

Lutikka eli seinälude (Cimex lectularius) on luteisiin kuuluva hyönteinen. Alkujaan se on ollut pelkästään lepakon loinen, mutta se on sopeutunut myös ihmisen ja joidenkin lemmikkieläinten loiseksi. Se imee isäntäeliöltään verta öisin. Lutikan ei ole todettu Suomessa levittävän tauteja. Imentäjäljet kutiavat eri ihmisillä eriasteisesti. Cimex lectularius -lajin Suomeenkin levinneet sukulaiset lepakkolutikka (Cimex columbarius) ja pääskylutikka (Oeciacus hirundinis) ovat yleisiä linnunpesissä, joista ne voivat siirtyä ihmisen loisiksi. Sukulaislajit Cimex hemipterus (tropiikissa) ja Leptocimex boueti (Länsi-Afrikan ja Etelä-Amerikan tropiikissa) taas ovat paitsi ihmisen myös lepakon loisia. Aikuinen lutikka on 5,5 millimetrin kokoinen, aterioituaan vähän pidempi ja ruskea, niiden alemmat kehitysasteet ovat 1,5–4 millimetrin pituisia, vaaleampia, kerman värisestä vaalean ruskeaan, ne tarvitsevat veriaterian viikon välein muodonmuutokseen ja munimiseen. Naaras munii 3–4 munaa päivässä, 200–500 elämänsä aikana. Lutikka levisi Pohjoismaihin 1800-luvun alussa. 1950-luvun jälkeen lutikka oli jo lähes hävinnyt Pohjois-Amerikasta ja Länsi-Euroopasta, mutta yleistyy jälleen monissa maissa kuten Yhdysvalloissa ja Suomessa. Syyksi tälle on esitetty esimerkiksi lisääntynyttä matkustelua, tietynlaisten torjunta-aineiden käytöstä luopumista, lisääntynyttä vastustuskykyä torjunta-aineille ja ihmisten vähentynyttä tietoutta lutikoiden torjunnasta niiden harvinaistumisen vuoksi. Lutikka kulkee esimerkiksi matkailijoiden ja maasta toiseen muuttavien mukana ja voi levitä kerrostalohuoneistosta toiseen, mikäli ongelma on jatkunut pitkään ja luteiden saastuttamia huonekaluja kuljetetaan rappukäytävässä. Lutikka on lentokyvytön.

Text: Wikipedia, CC BY-SA 4.0.